Uutisen päiväys

17.11.2015← Takaisin

 

Kapteeni Simo Hautakangas, kuva: Villen kuva, Jyväskylä

Ilmavoimien esikunnassa palveleva kapteeni Simo Hautakangas on valittu Vuoden opistoupseeriksi. Hän on työskennellyt vuodesta 2004 operaatiokeskusupseerina Ilmavoimien operaatiokeskuksessa. Tässä tehtävässä Hautakankaan työhön sisältyy Ilma- ja Puolustusvoimien johdon käyttöön tehtävä Ilmavoimien tilannekuva, tilannekatsaukset sekä viikko-, kuukausi- ja vuosiraportit.

- Parasta tässä on työskentely operatiivisessa maailmassa, näköalapaikalla Ilmavoimien operatiiviseen toimintaan liittyen. Aamulla töihin mennessään ei voi olla varma, mitä päivä tuo tullessaan, kapteeni Simo Hautakangas kuvailee työnsä parhaita puolia.

Hautakankaan pitkä ja monivuotinen ura on edennyt kouluttajatehtävistä arvostetuksi erityisasiantuntijaksi. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän on toiminut mm. opetusupseerina, johtokeskusalan pääopettajana sekä opistoupseerien jatkokurssin johtajana Ilmavoiminen viestikoulussa. 1990-luvun alussa hänet koulutettiin taistelunjohtajaksi, ja v. 1995 – 2003 hän toimi Ilmavoimien reserviupseerikurssin ja henkilökunnan taistelunjohtokurssien opettajana ja johtajana.

- Tämä oli mielenkiintoista aikaa, etenkin kun taistelunjohtomenetelmät muuttuivat Draken- ja Mig-kalustoille tehdyistä Hornet-kalustolle sopivaksi. Sain tuona aikana myös koulutuksen ja kelpoisuuden torjuntakeskuksen hävittäjäjohtajaksi saakka.

Palkitsemisperusteluissa Hautakangas mainitaan pidettynä työkaverina, joka nauttii Ilmavoimissa erittäin laajaa ja varauksetonta arvostusta. Hän on toiminut aktiivisesti useita vuosia paikallistason edunvalvontatyössä mm. paikallisyhdistyksen hallituksessa ja Ilmavoimien esikunnan yhteistoimintaelimessä. Hautakangas antaa tunnustusta oman ammattiliittonsa Päällystöliiton tekemälle edunvalvontatyölle.

- Puolustusvoimauudistuksessa lähes 500 Ilmavoimien työntekijää joutui muuttamaan uudelle paikkakunnalle. Sain olla mukana uudistuksessa Ilmavoimien esikunnan opistoupseerien henkilöstösuunnittelussa ja nähdä läheltä, miten hienosti liiton ”koneisto” eli luottamusmiehet ja yhteistoimintaelinten edustajat pitivät jäsentensä puolta, Vuoden opistoupseeri toteaa.

Päällystöliitto ry on puolustusministeriön ja sisäministeriön hallinnon aloilla toimiva Akavaan kuuluva valtakunnallinen ammattijärjestö. Liitolla on 44 jäsenyhdistystä, jotka toimivat maanpuolustuksen, rajavartioinnin ja sotilaallisen kriisinhallinnan aloilla. Henkilöjäseniä jäsenyhdistyksissä on yhteensä noin 4 100.

Toimituksille tiedoksi:

Kapteeni Simo Hautakangas palkitaan Päällystöliiton edustajakokouksessa Vantaalla 17.11.2015 kello 10.00. Hänet tavoittaa haastatteluja varten numerosta 040745 4508.