ALI- TOIMI- JA OPISTOUPSEERIEN PERINNEYHDISTYS RY
Perustettu 18.8.1990, hyväksytty yhdistysrekisteriin 17.12.1993, kotikunta Lappeenranta.
Tarkoitus: ammattikuntamme yhtenäisyyden edistäminen ja perinteen tallentaminen.
Toimintakohde: palveluksessa olevat ja evp-henkilöt. Toimintamuotoja: seminaarit, veljesmatkat, jne.
- osallistuminen kutsuttuna MPO:n opistoupseerien peruskurssien avajaisiin, joissa esitetty kummikurssilaisen tervehdys sekä kurssien päättäjäispäivällisillä käytetty kannustava puheenvuoro
- ammattikuntaan liittyvän myönteisen julkisuuskuvan esille tuominen mm. median keinoilla
- perinnemitalien luovutustoiminta
Toiminnan tuloksia:
-työperinteen keruu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistoon aloitettiin, alkoi kilpailuna v. 1995
- muistolaatan kustantaminen ja kiinnittäminen Hämeenlinnassa Linnan kasarmilla Jatkosodan aikana toimineen Jv.auk:n kunniaksi v. 1994
- yllä mainitun koulun entisten oppilaiden veljestapaamisien järjestelyjen tukeminen yhteistyössä kokouspaikkakunnan päällystöyhdistysten kanssa
- ammattikuntamme "palvelusmitali", eli perinnemitali perustettiin v. 1996
- seminaarien pito alkoi: v. 1997 Oulussa, jolloin Oulun lyseolla pidettiin Suomen itsenäisyyden 80-juhlavuoden seminaari, Lappeenrannassa MPO:lla pidettiin v. 1998 ammattikuntamme koulutuksen 80-vuotisseminaari, Päällystöliiton viettäessä 70-vuotisjuhlaa oheistilaisuutena Niilo Lauttamus -kirjallisuusseminaari Finlandia-talolla Helsingissä
- järjestetty veljesmatkoja Viipuriin
- aloite ammattikuntahistorian kirjoittamiseksi, joka valmistui vuonna 2004, kun Päällystöliitto täytti 75 v.
- Yhdistyksellä on myös perinnemitali, joka voidaan myöntää anomuksesta.

