Uutisen päiväys

20.7.2018← Takaisin

Huoli tasavertaisista talkoohyvityksistä on kantautunut myös Valtion työmarkkinalaitoksen (VTML) tietoon. Laitos vastaa valtion yleisestä virka- ja työehtosopimuksesta.

 

  • Valtion turvallisuusaloilla työskentelee kaiken kaikkiaan lähes puolet valtion henkilöstöstä, eli yli 30 000 henkilöä. Asia ei siis koske mitään marginaaliryhmää, toteaa neuvottelujohtaja Seija Petrow VTML:stä.

 

Petrowin mukaan Poliisihallitus ohjeisti kattavasti työjärjestelyistä ennen huippukokousta.

 

Poliisihallitus selvittää parhaillaan asiaa, johtopäätökset siirtyvät lomien takia syksylle.

 

  • Jos jatkossa valtion virka- ja työehtosopimuksessa ilmenee muutostarpeita, se on Valtion työmarkkinalaitoksenkin asiaa. Kaikista sopimuksista löytyy aina kehitettävää. Hyvä, että asia selvitetään, Petrow toteaa.

 

Lisäksi kaikki poliisit eivät saa keskeytyneestä lomasta korvaavia lomapäiviä, jos työ osui viikonlopulle. Lauantaita ja sunnuntaita ei lasketa lomapäiviksi.

 

  • Ylempi päällystö ja johtavat virkamiehet eivät saa ylitöistä minkäänlaista korvausta. Lomapäiviä vain siirretään, Rinne kuvailee.
  • Hyvitysten pitäisi olla yhdenmukaiset kaikilla erityistöihin komennettavilla valtion virkamiehillä kuten rajavartijoilla, sotilailla ja tullivirkailijoilla.

 

Tässä linkki uutiseen!